Monet kasvattajat ja harrastajat ovat edesauttaneet tämän projektin toteutumisessa, mutta on joitakin, joita halumme erityisesti kiittää. Alkuperäinen tietokanta rakennettiin useita vuosia sitten. Siihen aikaan Joan Grant
Jayenn kennelistä ja Til Niquidet
Pikkinokka kennelistä antoivat runsaasti aikaansa kootessaan Kanadassa kasvatettujen suomenpystykorvien sukutauluja. Melissa Carr,
Aestiva Suomenpystykorvat, avusti sekä Kanadalaisten, että USA:laisten sukutaulujen välittämisessä. Maja Croon
Storm Valley kennelistä oli suurena apuna etsittäessä sukutaulutietoja Euroopasta, ja
Paul Mason varmisti, että myös suomenpystykorvat "Tuolla Alhaalla" (Uusi Seelanti, Australia) saivat edustuksensa tietokannassa. Sitten alkaa varsinainen työ, kaiken tiedon käsittely ja linkittäminen tietokantaan! Diana Urbauer,
Timanti Suomenpystykorvat vietti tietokoneen äärellä enemmän tunteja, kuin viitsii laskeakaan, yhdistelemällä ja varmistamalla tiedot. Kaikkien heidän ja myös muiden työtä saamme kiittää tästä erinomaisesta perustasta ja projektin elvyttämisestä.
Kuten aiemmin todettiin, tämä projekti oli eri syistä pysähdyksissä muutaman vuoden. Henkilöt, jotka mainittiin yllä ovat olleet mukana ja auttaneet projektin uudelleen henkiin herättämisessä, työtä ovat tehneet myös monet uudet innokkaat harrastajat.
Christine Roesler Punavikista Suomenpystykorvat käytti ison osan ajastaan useita vuosia sitten syöttäessään alkuperäisiä jalostustietoja Amerikan Suomenpystykorva Kerhon (the Finnish Spitz Club of America) tiedostoista ja myös muita sukutaulutietoja, sekä luovuttaessaan oman tietokantansa tälle projektille. Roxy,
Roxy's Renditions suunnitteli sivujen taustat, ja minusta on kaavailtu webmasteria vielä tällekin, sen lisäksi, että on omatkin sivut
Crowns Suomenpystykorvat. Viimeiseksi sivuston suomenkielisen version on erinomaisesti kääntänyt Inkeri Kangasvuo,
Saman's kennel. Ilman kaikkien näiden ja muidenkin panosta, tämä projekti ei olisi ollut mahdollinen. Me, jotka rakastamme tätä rotua kiitämme teitä sydämellisesti teidän aikaisemmista, ja tulevista ponnistuksistanne.